Mitä, miten ja kenelle?

Referaatti opaskirjasta 

”Hyvinvointia kulttuurista – mitä, miten ja kenelle?” on Etelä-Pohjanmaalla toteutettua hanketta kuvaileva raportti joka on samalla opaskirja. Julkaisun on koonnut Outi Nieminen. 

Kulttuurin ja hyvinvoinnin välinen yhteys on noussut viime aikoina yhä enenevissä määrin esille mediassa. Em. välistä yhteyttä on tutkittu paljon niin kansainvälisesti kuin kansallisestikin. Valtiovallan suhteellinen panostus kulttuuriin; sivistykseen, tieteisiin ja taiteisiin on koko ajan pienentynyt kuluneiden kahden vuosikymmenen aikana, huolimatta siitä, että tarve on mitä ilmeisimmin lisääntynyt. 

Etelä-Pohjanmaalla hyvinvoinnin edistäminen taide- ja kulttuuritoiminnan avulla on otettu mukaan jo maakunnan strategiseen suunnitteluun. Hyvinvoinnin ja kulttuurin yhteyden edistämiseksi Etelä-Pohjanmaan liitto on parin viime vuoden ajan toteuttanut maakunnallista Hyvinvointia kulttuurista -kehittämishanketta. Hanke käynnistyi keväällä 2005 ja sen näkyvimpiä tuloksia ovat olleet taiteilijoiden ja kulttuurin toimijoiden toteuttamat kulttuuripaketit.

Hankkeessa tehdyn konkreettisen työn kautta taiteilijoiden, kulttuurin toimijoiden, asiantuntijoiden, päättäjien sekä virkaihmisten verkostot ovat laajentuneet ja on luotu uusia toimintamalleja. Tärkeäksi on koettu sekin, että taide- ja kulttuuripuolen toimijat osaisivat paketoida, markkinoida ja myydä omat tuotteensa yrityksille.  

Laaditussa opaskirjassa käsitellään muun muassa kulttuurin ja hyvinvoinnin välistä yhteyttä tutkimuksellisesta näkökulmasta, kerrotaan kulttuuripaketin tuotteistamisesta, valaistaan ryhmädynamiikan koukeroita sekä käydään läpi kaksivuotisen Hyvinvointia kulttuurista -hankkeen toteutusta ja tuloksia. Hanketta rahoittivat Euroopan Yhteisön aluekehitysrahasto, Etelä-Pohjanmaan liitto sekä hankkeen osallistujat .

Hyvinvointia kulttuurista -hankkeen aikana on: 

1. pyritty luomaan yhteistyötä ja uusia verkostoja kulttuuri- sosiaali- ja terveyssektoreiden välillä, sekä kulttuurin ja yrityselämän välille

2. kartoitettu kohderyhmien tarpeet

3. nostettu kohderyhmien tietoisuutta kulttuurin terveyttä edistävistä vaikutuksista

4. etsitty hyvinvoinnin edistämisestä kiinnostuneet kulttuuritoimijat

5. nostettu kulttuuritoimijoiden valmiuksia tuottaa kulttuuripaketteja yrityksille, hoitolaitoksille ja muille yhteisöille

6. suunniteltu yhteistyössä kulttuuritoimijoiden kanssa hyvinvoinnin edistämiseen suuntautuvia kulttuuripaketteja eri kohderyhmille

7. markkinoitu kulttuuripaketteja ja tiedotettu niistä hyödyntäen markkinoinnissa informaatioteknologian luomia mahdollisuuksia

8. tehty laaja tutkimussuunnitelma yhdessä Härmän Kuntokeskuksen kanssa kulttuuri- TYK kuntoutuksen tutkimiseksi ja kehittämiseksi

9. tehty kyselytutkimus hankkeen osallistujille ja ohjausryhmän jäsenille

10. järjestetty tuotteistamiskonsultointia ja taidekasvatustyöpaja hankkeen osallistujille

11. järjestetty päätösseminaari

12. käyty keskusteluja eri tahojen kanssa hankkeen jatkamisesta.

 Hankkeen tavoitteena oli jo alun alkaen kehittää hyvinvoinnin edistämiseksi uusia innovaatioita, saada tuotteistamisen ja markkinoinnin avulla hyvinvointia edistävät kulttuuripalvelut tehokkaaseen käyttöön sekä parantaa alueen taiteilijoiden ja muiden kulttuuritoimijoiden työmahdollisuuksia. Hyvinvointia kulttuurista Etelä-Pohjanmaalla -hankkeen kohderyhmänä olivat yritykset ja niiden henkilöstö (nk. kulttuurityky), nuoriso sekä ikäihmiset.

Tavoitteena oli hankkeen aikana saattaa alkuun osallistujien ja kohderyhmien välillä pitkäkestoinen yhteistyö. Hankkeessa on ollut mukana lukuisia asiantuntijoita: mukaan lähti 12 yksittäistä tahoa ja 4 organisaatiota, kaiken kaikkiaan 26 kulttuurialan toimijaa. He edustivat kädentaitajia, kuvataiteilijoita, ilmaisutaiteilijoita ja teatterialaa, musiikin, tanssin ja kirjallisuuden aloja sekä muotoilun, pukeutumisen ja sisustuksen aloja. Kulttuuripaketteja valmistui hankkeen aikana yhteensä 35 kappaletta Kulttuuripaketit oli tarkoitettu ryhmille.

Hankkeeseen lähti mukaan myös viisi pilottikohdetta (kaksi nuorisotointa, terveyskuntayhtymä, hoitokodin henkilökunta sekä perhepäivähoitajia) kahdesta Etelä-Pohjanmaan eri seutukunnasta. Pilottikohteiden toivottiin osallistuvan aktiivisesti hankkeeseen ja esittävän myös omia ajatuksiaan toiminnan suuntaamisesta ja yhteistyömahdollisuuksista. Heiltä odotettiin sitoutumista hankkeeseen koko hankkeen keston ajan ja heidän tuli varata tarvittava aika hankkeeseen osallistumiseksi. Hankkeesta tehtiin myös kyselytutkimus osallistujille ja ohjausryhmän jäsenille. 

Osallistujien ja ohjausryhmän jäsenien mukaan hankkeessa tuotettujen kulttuuripakettien markkinointiin panostaminen oli tärkeää, jotta osallistujille syntyi työtilaisuuksia ja hyvinvoinnin ja kulttuurin välinen yhteys saatiin tunnetummaksi. Suurin osa kyselyyn vastanneista hankkeen osallistujista oli ehdottomasti sitä mieltä, että hyvinvointia kulttuurista -hanketta tulisi jatkaa muodossa tai toisessa. Osallistujat kokivat osallistumisensa hankkeeseen pääosin positiivisena. Joillekin kuitenkin oli ollut pettymyksenä se, ettei kulttuuripakettien menekki ollutkaan odotuksia vastaava. Muutama koki, ettei ollut saanut hankkeessa mukana olemisestaan omaan toimintaansa juurikaan hyötyä, toisaalta he kuitenkin myönsivät, etteivät olleet osallistuneet hankkeen toimintaan aktiivisesti tai markkinoineet omia kulttuuripakettejaan riittävästi.

Tulokset osoittivat myös, että kulttuuriin osallistumalla ihmiset loivat sosiaalisia yhteyksiä ja myös näiden ansiosta elämän laatu parani. Kulttuurin harrastaminen siis auttaa mm. kohtaamaan elämän kriisejä. Näin se voi ehkäistä esimerkiksi masennusta ja jo senkin kautta edistää myös fyysistä terveyttä. Opaskirjassa käsiteltiin myös kulttuuripakettien tuotteistamista. 

Kilpailusta tykymarkkinoilla

Kulttuurisisältöiset paketit kilpailevat samassa sarjassa paikkansa jo vahvasti vakiinnuttaneiden liikuntapainotteisten pakettien tuottajien kanssa. Siksi kulttuuripakettien tuotteistaminen ja niiden pitkäkestoinen ja oikein kohdistettu markkinointi edellyttää ammattimaista otetta kaikilta toimijoilta. Hyvinvointia kulttuurista -hanke on omalta osaltaan vastannut haasteeseen, kartoittanut kysyntää ja etsinyt ja löytänyt palveluntuottajia. Suurimmaksi ongelmaksi markkinoinnin ohella on koettu työn hinnoittelu. Ydinosaaminen, itse kulttuurisen hyvinvointipalvelun tuottaminen on yleisesti hallinnassa, mutta ongelmia ja riskejä syntyy epätasaisesta liiketoimintaosaamisesta. Suunnitelmallisuus oman liiketoiminnan kehittämisessä, visiot ja strategiat puuttuvat. Ongelmia syntyy myös eräänlaisesta näköalattomuudesta ja rohkeuden puutteesta suhteessa tykypalvelujen tuottamisen tulevaisuuden mahdollisuuksiin.

Tuotteistamisesta

Asiakas odottaa, että elämyksen uusintaminen on mahdollista. Kulttuurisisältöisten tykypakettien tuotteistamisen aste vaihtelee abstraktin, aivan alkutekijöissään olevan idea-aihion ja jo valmiimpien, markkinoilla olevien tykypakettien välillä. Riippumatta jalostusasteesta, kaikki paketit vaativat kuitenkin jatkuvaa kriittistä arviointia, edelleen kehittämistä ja jatko- tuotteistamista. Tykypakettiin on rakennettava sisään elementtejä, joilla asiakastyytyväisyys muutetaan jo tykyprosessin aikana optioiksi lisäostoista. Niitä voivat olla esimerkiksi laajennettavuus tai sarjamaisuus.

Kohderyhmäsuunnittelusta

Oman asiakaskohderyhmän syvällinen tunteminen luo selkeää kilpailuetua. Asiakaskohderyhmän tunnistaminen on paketin sisällön rakentamisen, profiloinnin ja markkinoinnin kannalta tärkein yksittäinen vaihe. Taustatyö – oman asiakaskohderyhmän tunnistaminen ja sen ominaisuuksien hyödynnettävyys – on onnistumisen edellytys. Asiakaskohderyhmän syvällinen tunteminen luo selkeää kilpailuetua ja auttaa tekijää oman työn jalostamisessa eli tuotteistamisessa.

Markkinoinnista

Asiakas valitsee ensisijaisesti tuotteen tai palvelun, jonka hän tuntee entuudestaan. Näy – olet olemassa! Kulttuurisisältöisten hyvinvointipalvelujen yritys- tai pakettikohtainen markkinointi edellyttää, että tuotepaketit ovat jossakin esillä ja nähtävänä, niillä on selkeä sisältö ja myös hinta. Tykymarkkinoinninnissa on tärkeintä henkilökohtainen myyntityö.  

Henkilökohtaisesti koen taiteilijoiden, kulttuurin toimijoiden, asiantuntijoiden, päättäjien sekä virkaihmisten verkostojen yhteistyön oleelliseksi ja uusien toimintamallien kehittämisen itse- arvoisen tärkeäksi. Tärkeää on myös, että taide- ja kulttuuripuolen toimijat osaisivat paketoida, markkinoida ja myydä omat tuotteensa. Omissa hankkeissani pidän tärkeänä tuotteistamisen jalostamista, huolellista kohderyhmäsuunnittelua ja markkinoinnin kehittämistä. 

www.etelapohjanmaa.fi/kulttuuri 19

– case Labra 

Heidi Moision ja Lotta Holman raportti Ismo Alangon, Stefan Lindforsin ja ohjaaja Petri Lehtisen yhteisproduktiosta käsitteli poikkitaiteellisen, eri taiteen muotoja yhdistävän spektaakkelin etenemisen vaiheita varsin yksityiskohtaisesti. Raportti summaa yhteen produktion eri tuotantovaiheet ja niihin liittyneet ongelmat, käsittelee tuottajan ja johtajan roolia ja myös yhteistyöverkostojen merkitystä. Raportin mukaan produktion tuotannossa oli havaittavissa ainakin seuraavat selkeät ongelma- alueet: liian pitkä ja epämääräinen suunnitteluvaihe sekä epätarkasti määritellyt vastuualueet.

Ismo Alangon ja Stefan Lindforsin ideoima teos oli osa Helsinki 2000 kulttuuripääkaupunkivuotta. Teosta esitettiin vuonna 2000 helmi-maaliskuun aikana Helsingin Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa. Projektilla oli epätavallisen pitkä suunnitteluvaihe. Taiteilijat Alanko ja Lindfors aloittivat suunnittelunsa jo vuonna 1995.  Pitkittyneestä aikataulusta johtuen syntyi toistuvasti pysähtelevä tilanne, hankkeen toteutus päässyt aiotussa aikataulussa käyntiin eivätkä hankkeen rakenteet konkretisoituneet riittävästi.

Toinen hankkeen keskeisistä ongelmista oli säätiön, tuotantoyhtiön ja taiteilijoiden välillä vallitseva epäselkeä työnjako. Tutkijat Moisio ja Holma toteavat raportissaan, että tuottajan rooli rakentui kenties liian vahvasti persoonan varaan. Hankkeen tuotantoyhtiö vaihtuikin vain puoli vuotta ennen ensi-iltaa. Raportista oli ymmärrettävissä, että vetovastuu siitä mitä oltiin tekemässä, millä aikataululla ja millä budjetilla oli epäselvä lähes hankkeen varsinaiseen toteutumiseen saakka.

Tutkijoiden mukaan mm. sponsorien hankinta johti lisäongelmiin, jotka aiheutuivat pitkälti siitä, että Kulttuurikaupunkisäätiöllä oli omat sponsorinsa, jotka puolestaan sulkivat pois omien liiketoiminta-alojensa yritykset tuotantoyhtiöiden potentiaalisista sponsoreista. Ongelmia tuotti myös Alangon ja Lindforsin kriittinen suhtautuminen sponsorien valintaan. Taiteilijat näkivät ilmeisen pulmallisena kaupallisuuden yhdistämisen taiteellisesti kunnianhimoiseen esitykseen.

Myös markkinointi tuotti omia haasteitaan: vastoin taiteilijoiden alkuperäistä (ja taiteellisesta näkökulmasta katsoen huomattavasti mielenkiintoisempaa) aikomusta Labraa markkinoitiin loppujen lopuksi perinteisellä tavalla, mutta kenties liian myöhään? Vaikka tunnetut taiteilijat vetosivatkin katsojiin ja teos sai huomattavasti mediajulkisuutta, hanke ei ollut suuri menestys taloudellisesti. Ensimmäiset esityskerrat eivät vetäneet yleisöä toivotulla tavalla, joskin tilanne korjautui loppua kohden.

Kokonaisuudessaan hankkeen budjetti vaikutti varsin ylimalkaisesti suunnitellulta. Ongelmia koitui mm. sen seikan takia, että esiintyjien palkoissa ei ollut otettu huomioon oleellisia sosiaalikuluja, katsottiin myös, että tuottajapalkkioita olisi laskutettu liikaa.

Tutkijoiden Moision ja Holman mukaan Labra onkin hyvä esimerkki ”epäkaupallisesta kaupallisesta” tuotannosta, jonka alkuperäisenä tavoitteena oli tehdä korkealaatuinen esitys eikä etsiä suurta taloudellista tulosta.

 Mitä case Labrasta voisi oppia? Suutari pysyköön lestissään? Selvimmäksi vastaukseksi muodostunee se, että kaikkien hankkeessa toimijoiden tehtävät ja vastuualueet tulisi kyetä määrittelemään erittäin selkeästi. Budjetin laatimiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Case Labra- tapauksessa Helsingin kulttuuripääkaupunkisäätiön rooli oli mielestäni hieman häilyvä. Olisiko säätiön tullut tukea ja seurata hankkeen vaiheita eri tavalla? On kiinnostava nähdä millaiseksi Turun 2011-säätiön rooli tulee muodostumaan tulevassa kulttuuripääkaupunkihankkeessa, joka epäilemättä tulee pitämään sisällään innovatiivisia ja taiteellisesti korkeatasoisiksi pyrkiviä hankkeita, joiden taustalla useimmiten ovat luovat yksilöt, joiden suurimpiin vahvuuksiin ei aina kuulu projektin- tai taloudenhallinta. 

http://www.culminatum.fi/zdoc/Tapahtumantuotantoraportti.pdf

Pohtiessani visiotani tulevasta kulttuuripääkaupungista, en voinut olla tarkastelematta kotikaupungissani nyt vallitsevaa tilannetta ennen kaikkea oman ammattini näkökulmasta. Turussa toimivana kuvataiteilijana tiedostan ongelmat.

Esimerkiksi ammattikorkeakoulun koulutusmenoista leikkaaminen on kaatumassa (myös) taideopiskelijoiden harteille. Houkutteleeko Turku siis enää uusia taideopiskelijoita vallitsevassa tilanteessa? Kaupungissa jo toimivat taiteilijat puolestaan harkitsevat yleisesti pois muuttamista (osittain kaupungin aiheuttamien) työtilaongelmien yhä jatkuessa ja jopa pahentuessa. Kaupungin taiteilijoita vaivaa myös jäytävä tunne siitä, että pienissä piireissä ominaisella tavalla, esimerkiksi apurahat ja taiteelliset tehtävät suuntautuvat valitettavan usein aina samoille tahoille.

Samanaikaisesti tulevassa kulttuuripääkaupungissamme pannaan sumeilematta myyntiin kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia, sivukirjastoja lakkautetaan ja kouluja pyritään yhdistämään suuriksi epäyksilöllisiksi yksiköiksi, joissa varsinkin taiteen opetus tunnutaan jättävän sivuhuomiolle. Tuntuu, että Turku ei olisi kovinkaan kulttuuriystävällinen..
Kulttuuripääkaupunkivuoden visiossa luodaan usein ihanteellinen kuva tulevasta kokonaisuudesta. Parhaimmillaan kuvaukset ovatkin lähes hurmoksellisia. Tosiasia on kuitenkin, että villi visiointi ei vielä ratkaise perustavan laatuisia ongelmia.  

”Turku 2011 on merkittävä kansallinen hanke, jonka tavoitteena on vahvistaa kan sallista taide- ja kulttuuritarjontaa sekä lisätä sen kansainvälistä näkyvyyttä ja tunnettuutta. Päätavoitteidensa mukaisesti hanke lisää ja monipuolistaa kulttuurin ja   muiden alojen yhteistyötä, kasvattaa luovaa taloutta ja kulttuurivientiä, lisää hyvinvointia, vahvistaa kansainvälisyyttä sekä tukee kulttuuripolitiikan kansallisia päämääriä.  Hankkeen lähtökohtia ovat kansalaisten osallistuminen, alueellinen ja paikallinen sitoutuminen sekä laajan kansallisen ja eurooppalaisen yleisön tavoit taminen.            

 Hankkeen tehtävä:  Turku tekee kulttuuripääkaupunkivuodesta 2011 unohtumattoman koko Euroopalle. Turku 2011 luo rajat ylittäviä kokemuksia ja kohtaamisia, jotka uudistavat arjen ja jäävät elämään.           

Hankkeen tavoitteet: Hyvinvoinnin lisääminen, luovan talouden ja kansainvälisyy den vahvistaminen.”

(Turku 2011 hankkeen kuvaus) 

Ylevää. Kunnioitettavia päämääriä. Uskon, että 2011 hanke tähtää Turun kulttuurielämän elävöittämiseen ja uskottavuuden luomiseen Turulle ennen kaikkea Eurooppalaisena kaupunkina. Kulttuuripääkaupunki-tittelin toivotaan tuovan tullessaan tunnettavuutta ja matkailijoita. Edellä mainittuja oleellisempana pitäisin kuitenkin hankkeen vaikutuksia paikallisella tasolla.  Kulttuuripääkaupunki 2011 -hankkeen pitkäaikaisvaikutuksien tulisi olla keskeisimmässä asemassa, tarkoituksena tulisi olla hankkia pysyvästi lisää osallistavaa ja yhteisöllisyyttä rakentavaa kulttuuritoimintaa kaupunkiin.

Mielestäni tulisi tukea kaupungin monimuotoista sisäsyntyistä kulttuuria. Tuontikulttuurilla on arvonsa, mutta tuota arvoa on kyettävä tarkastelemaan analyyttisesti eikä ainoastaan aasi/ aita ja vihreä ruoho- tasolla kuten maassamme on yleisesti tapana. Toisaalta aiemmin mainitsemani pienten kulttuuripiirien epäterveet toimintatavat tulee kyetä murtamaan, ehkäpä ulkopuolelta tulevat vaikutteet voivat toimia vakiintuneiden ahtaiden ja toistuvien käytänteiden murtajina. 

Olen myös huolissani siitä seikasta, että ainakaan tällä hetkellä 2011 hanke ei kosketa nk. ”tavallista” kaupunkilaista. 

”75 % kaupunkilaisista ja 85 % kaupungin yli 40 000 opiskelijasta kannattaa kulttuuripää   kaupunkihanketta

(Turun Sanomat 6.1.2006) 

Olisiko tutkimustulokseen uskominen?            

“72 % yrityksistä katsoo, että kulttuuripääkaupunkinimitys hyödyttäisi Varsinais-Suomen elinkeinoelämää paljon tai erittäin paljon (Turun Kauppakamarin selvitys)” 

Voiko tämä olla pääasia? 

Huolimatta halustani tukea sisäsyntyistä kulttuuria, en suinkaan ole kansainvälisyyttä tai kansainvälistymistä vastaan, päinvastoin. Taiteilijana tiedostan laajentumisen ja eri näkökulmien ymmärtämisen merkityksen. Turulla on tunnetusti historialliset kulttuuriyhteydet läntiseen Eurooppaan. Kaupungissa on paljon maahanmuuttajia. Kaupungista avautuu myös suora merellinen yhteys vuoden 2011 toiseen kulttuuripääkaupunkiin, Tallinnaan ja lisäksi Turussa on jo hyvin toimiva matkailun infrastruktuuri. Myös kaksikielisyys on vahvuus (vaikka sitä ei erityisemmin korostetakaan). Vahvuusalueita tulee toki hyödyntää ja kehittää. 

Katson kuitenkin, että Turulla on selkeitä kulttuurielämän kehittämistarpeita. Henkilökohtaisesti korostaisin omassa visiossani seuraavia:  

• Kulttuurintekijöiden tarpeet tulisi huomioida.( Taiteilijoiden kulttuurialakohtaisten tarpeiden kartoittaminen, toimintaedellytysten lisääminen = työtilat, taiteilijoiden kansainvälisen yhteistyön tarve, keskustelun avaus vallitsevista käytännöistä etc.)
• Kulttuurinkuluttajien todelliset tarpeet tulisi huomioida (ei enää keinotekoisia, suppealle kuluttajakunnalle suunnattuja tapahtumia)
• Kaupungin sisäsyntyisen kulttuurin tukeminen
• Hankkeella tulee olla todellisia vaikutuksia paikallisella tasolla (osallisuuden lisääminen, yhteisöllisyyden lisääntyminen, tavoitettavuus = matala kynnys)
• Pitkäaikaisvaikutuksien tulisi olla keskeisessä asemassa, tarkoituksena tulisi olla hankkia pysyvästi lisää kulttuuritoimintaa kaupunkiin (vuosi 2011, pari vuotta ennen ja jälkeen ei riitä)
• Jättiproduktioiden rinnalla tulisi tukea pieniäkin toimijoita (vrt. kaupunginteatteri / harrastajateatterit, tanssiteatterit yms.)
• Kulttuuripääkaupunkihankeen tulisi muodostua koko kaikkien kaupunkilaisten yhteiseksi hankkeeksi (konkreettisellakin tasolla..)
• Hallinnonalojen välisten rajojen tulisi ylittyä (mm. teollisuuden ja taiteen toimijat yhteistyöhön)
• Kulttuurinkentän monimuotoistuessa koulutusta tulisi lisätä (tuottaja, media- ala..). Tulisiko myös luoda uusia organisaatioita, joiden puoleen kulttuuriyrittäjät voivat kääntyä?
• Ympäristöarvoja tulisi korostaa

Kaiken kaikkiaan 2011 hanke herättää moniakin (osin painokelvottomiakin) ajatuksia mielessäni. Selvää on kuitenkin, vuoden 2011 tulisi pitää sisällään elämyksellisiä kokemuksia. Hanke tulisi toteuttaa kaupunkilaisten ehdoilla kaikelle Euroopalle. Tavoitteita pohtiessani korostaisin tavoitettavuutta. Millaisia vaikutuksia kulttuuripääkaupunkivuodella sitten on Turulle ja muulle Suomelle? Toivon vilpittömästi, että kulttuuripääkaupunkivuosi ravistaa hieman kaupungissa vallitsevaa sisäsiittoisuuden aiheuttamaa pysähtyneisyyttä ja avartaa niin tekijöiden kuin kokijoidenkin mieliä. Edellä mainittu voi kohentaa Turun imagoa valtakunnallisella tasolla arvolla arvaamattomalla.. 

Ideat ja kommentit ovat tervetulleita..